Ensimmäistä kertaa elämässäni, minä vuokrasin kesämökin lomalle. En ole ikinä käynyt mökkeilemässä tällä tavalla, vain jossain sukulaisten mökeillä kylässä yön tai kaksi. Halusin kunnon maaseudun rauhaan lomalle, joka ei nyt varsinaisesti ole loma. Kirjoitan nimittäin kirjaa ja ajattelin että jossain rauhallisessa paikassa kaupungin houkutusten ulkopuolella työ onnistuisi parhaiten.
Mökki on kauniissa Itä-Suomessa ja se oli mielestäni ihan kohtuullisen hintainen. Odotan innolla pääseväni maalle, viimevuosina kaikki kesät ovatkin kuluneet kaupungissa mikä on tietysti omalla tavallaan mukavaa. Täällähän on kesät ja talvet ihan kaikkea, mitä ihminen saattaa tarvita. Toisaalta se on huonokin, koska voi tarttua mielitekoihin heti, kipaiset vain puolessa tunnissa kaupunkiin tai vaikka naapuriin terassille. Nytkin lomaa odotellessa aloitin pelit, jotka sinä voit aloittaa täältä.
Siilit ovat palanneet pihallemme! Olen aivan innoissani, kun olin lapsi, meidän pihassa oli paljon siilejä, siellä oli ilmeisesti riittävästi ruokaa ja hyviä talvehtimispaikkoja. Nyt kun muutin, vähän toivoin että seudulla voisi olla myös siilejä, ne ovat niin mainioita otuksia. Niiden elämää on hauska seurata ja olisi mukavaa houkutella niitä myös ruoalla niin että saisi otettua vaikka valokuvia niistä. Sitten kuulin naapurilta, että tämän pihassa oli käynyt siilejä, päätin laittaa hieman kissanruokaa pensaan alle ja seurailin tilannetta. Ensimmäisellä kerralla kissanruoka vain katosi yöllä. Ehkä se oli siili tai kissa, ehkä kettu tai jokin muukin eläin mutta ruoka oli kelvannut. Laitoin lisää ja illalla näinkin kaksi siiliä, jotka tulivat sitä syömään. Nyt jäin pelailemaan: http://www.pelaa-pelikoneita-netissa-ilmaiseksi.com niin että näin pensaalle.
Uskomattomia pokausyrityksiä taas. Se on jännä juttu, että kun seurustelee, tuntuu, että saa koko ajan vaan erilaisia lähetely-yrituksiä. Myös ihan mukavilta ja kiinnostavilta miehiltä. Sitten kun on sinkku, niin ei tunnu löytyvän yhtään ketään. No ehkä se on vain se, että sitä jotenkin sinkkuna odottaa enemmän niitä lähentely-yrityksiä, mutta niitä ei tule koskaan riittävästi ja ei ainakaa sellaisilta miehiltä, jotka vaikuttavat kiinnostavilta.
Itse olen tässä nyt sinkkuiltojeni ratoksi pelannut vähän pokeria netissä: http://www.parhaat-bonukset.com/comeon-pokeri . Minua on lohduttanut se, että olen saanut pelaamisen myötä vähän jotain muutakin ajateltavaa ja olen myös alkanut saada voittoja pelissä. Aika hauska juttu, että peleissä voi tällä tavalla menestyä ja saada palkinnoksi ihan oikeaa rahaa.
Vähän aikaa sitten löysin täältä sivuston, joka kertoi riskittämästä vedonlyönnistä. Sivuston nimi hieman särähti korvaani, sillä mikä ihme se sellainen riskitön veto muka oikein on? Vedonlyönnin perusajatushan on nimenomaan se, että voi ottaa riskin ja sitä kautta voittaa sievoisen summan rahaa. Ehkä tämä menee nyt hieman hiustenhalkomiseksi, mutta tapanani on toisinaan pohdiskella asioita hyvinkin juurta jaksaen… lähipiirini suureksi iloksi.
Oli niin tai näin, niin mielestäni sivu oli varsin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Ainakin itse sain sieltä paljon mielenkiintoista tietoa, josta on minulle, epäsäännöllisesti vetoa lyövälle henkilölle hyötyä.
Luulen, että vedonlyönnistä on tullut entistä suositumpi harrastus nettivedonlyönnin yleistymisen myötä. Netissä kynnys lyödä vetoa on matalampi. Vaikka toisaalta, hoidetaanhan lottoakin edelleen asiakaspalvelijan välityksellä. Niin se vain taitaa olla, että me suomalaiset olemme oikea pelikansa.
Olen vasta 23-v. ja minulle syntyy lapsi. Tuntuu jotenkin oudolta, mutta näin se vaan on. Lapsen äidin kanssa olemme seurustelleet tosin jo parin vuoden ajan. Hän tuli raskaaksi osittain vahingossa. Toisaalta olen nyt ihan tyytyväinen, minä olen ainakin nuori isä. Ei tarvitse lapsen hävetä papparaista, kun olen varmasti yksi nuorimmista isistä. On ollut hienoa seurata raskauden edistymistä. Olenkin taltioinut monta ruutua lapsen äidin mahan kasvusta.
Joskus, kun on alkanut vähän liikaa jännittämään tämä raskaus ja isäksi tulo, olen pelannut vähän aikaa ilmaiskierrokset casino -pelejä netissä. Se on ollut hauska tapa saada vähän jotai aivan muuta ajateltavaa. Olen myös saanut jonkun verran voittoja, mikä on myös kannustanut minua kokeilemaan onneani yhä uudelleen pelien parissa.
Voi sitä ihanaa vauhdin hurmaa, jota sain tänään kokea ihan vain pyörän selässä viilettäessäni. Aika mainiota, että voin vain nauttia ulkoilemisesta näin paljon. Siihenhän ei edes tarvita kovin paljon rahaa, pitää vain olla pyörä kunnossa ja hyvät ulkoiluvaatteet. Tuulenkestävä takki on aika ehdoton juttu, sillä vaikka onkin ollut lämpöisiä kelejä, illalla on vielä usein aika viileää.
Kävin tänään pelaamassa paras pokerisivustolla hetken aikaa pokeripelejä. Sain hyviä vinkkejä peliin ja aika kivat bonukset, kun klikkasin itseni tällä pelisivustolle. Hieno homma, että nykyään pelejä voi pelata aika huolettomasti myös ihan kännykällä. Olenkin joskus pelannut pelejä ihan vain odottaessani jotain, esimerkiksi jossain pitkässä jonossa.
Olen ollut nyt muutaman kuukauden verran kaukana kotoota työkomennuksella. On sitä alkanut kummasti kaipaamaan kotiin, kun on niin paljon ystäviä siellä kotikaupungissa. Täällä reissun päällä on ihan kivoja työkavereita ja muita henkilöitä, joiden kanssa viettää aikaa. Tosin en olen nyt aivan liikaa jaksanut heidän kanssaan viettää aikaa, sillä on tuntunut jotenkin turhalta se heihin tutustuminen. Ehkä olen vain kaivannut niin paljon kotiin.
No kohta se kotiinpaluu on tiedossa. Olenkin nyt vähän aikaa rentoutunut näitä kaipuufiiliksistä pelaamalla pelejä nettikasinolla: www.ilmaista-rahaa-kasinoon.com . Olen saanut paljon hyviä bonuksia, joiden avulla peli onkin käynnistynyt todella lahjakkaasti. Hieno homma, että pelejä voi pelata näin kätevästi ihan kotoota käsin.

